"Viimeistä ratasta myöten"

13.1.2017

Leipurit luokkasodassa Blogissa ( http://helsinginleipurit.blogspot.fi/ ) seurataan Helsingin leipomotyöläisten elämää ja toimintaa Suomen historian myrskyisinä vuosina 1917-18, jolloin leipurien toiminta punoutui kiinteästi Suomen työväenluokan suuriin taisteluihin, joita he olivat aktiivisesti myös nostamassa. Tekstit perustuvat Helsingin Leipomotyöväen ammattiosaston historiaprojektin aineistoon, jonka ovat koonneet Risto ja Päivi Uljas ja jonka yhteenveto julkaistaan lähiaikoina painettuna kirjana.

Tammikuussa 1917 työläisäidit hytisevät halkojonossa Hakaniemen torilla. Talvi 1916-17 on alkanut erittäin kylmänä, mutta polttopuukin on kadonnut mustaanpörssiin. Siellä niiden hinta on kolmikertaistunut vuodessa, vaikka maa on polttopuun suhteen omavarainen ja halkoja on tehty ennätysmäärä. Mutta kaupunkiin niitä ei saada, koska lojuvat varastoissa välittäjien odotellessa vielä parempia hintoja.

         Paleltumiskuolemien välttämiseksi kaupungin porvarijohto on järjestänyt halkojen hataraa hätäjakelua, vaikka periaatteessa ei hyväksykään markkinoiden toimintaan puuttumista. Yksi jakelupiste on Hakanimessä.

         Kun halot on jonotettu, siirrytään haalimaan elintarpeita. Voita yritetään ostaa säännöstelykupongeilla, mutta korttiannostakaan ei riitä kaikille. Soppalihaa on kaupassa silloin tällöin, mutta se on käynyt liian kalliiksi köyhille. Ruisleivänkin hinta on kolminkertaistunut.

         Mutta ahdinko ei koske kaikkia. Lehdistä saadaan lukea, että Helsingin pörssissä osakekurssit olivat nousseet uuteen ennätykseen vuoden 1916 lopulla - niiden hinta oli yli kolminkertaistunut vuodessa. Sotateollisuus tuotti erinomaisesti. Suuria voittoja on tehty myös raaka-aine- ja elintarvekeinottelulla sekä vuokrakiskonnalla.

         Euroopan kentillä maailmansota raivoaa entistä verisempänä. Sensuurin takia Venäjältä ja itärintamalta ei saada tietoja, mutta Venäjän armeijan sotasairaaloihin Helsinkiin tuodut haavoittuneet kertovat armeijan vastoinkäymisistä. Huhujen mukaan myös keisarikunnan taloustilanne on vaikeutunut. Siihen viittaa sekin, että Venäjä vähentää sekä sotatarviketilauksia että vallitöitä Suomessa.

         Sen johdosta myös työttömyys alkaa ahdistaa helsinkiläistyöläisiä, ensiksi rakentajia. Leipomotoiminta on suhteellisen vakaata, koska leipää syödään niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, mutta voin, sokerin ja jauhojen niukkuuden johdosta leipomot rajoittavat valikoimiaan ja alkavat uhkailla irtisanomisilla nekin.

         Vaikeuksista huolimatta helsinkiläistyöläisten mielialoissa on tapahtunut heräämistä. Kun lakot ja mielenosoitukset on kielletty, ammattijärjestöt ovat ryhtyneet vahvistamaan organisaatioitaan sisäisesti. Vanhoissa käsityöläisosastoissa eletään murroskautta, kun perinteisiä ammattikuntajärjestöjä kehitetään "teollisuusliitoiksi" tietoisten sosialistien johdolla.

         Helsingin Leipomotyöväen ammattiosaston vuosikokous pidetään tammikuun puolivälissä 1917 HTY:n talolla. Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan suurella yksimielisyydellä Elannon leipuri Hannes Juvonen. Neljä vuotta osastoa ansiokkaasti luotsannut Jukka Viitasaari ei ole nyt ehdolla eikä paikallakaan. Syrjään hän ei ole vetäytynyt, vaan lähettää "hiljaiset taisteluterveiset maan alta".

         Vuosikokouksessa kuullaan osaston järjestäjäksi vuoden 1916 lopulla palkatun toveri Eemil Saran selostus: Helsingin leipurien enemmistö on jo liittynyt ammattiosastoon, ja he ovat alkaneet järjestyä myös työpaikoittain muodostamalla työhuonekuntia. Työhuonekunnat on saatu perustettua 58 leipomoliikkeeseen. Lähinnä pienliikkeisiin on määrä perustaa vielä 17 työhuonekuntaa. Lisäksi ovat nämä työhuonekunnat ryhtyneet keskenään yhteistoimintaan puheenjohtajien neuvoston välityksellä.

         "Näin saamme rivimme lujemmiksi sekä lisää tehoa agitatsioonityöhön, lainvalvontaan ja mitä kohtalo eteemme asettaa."

         Lainvalvonta tarkoittaa Leipomolain valvontaa. Laki kieltää yötyön leipomoissa ja määrää työpäivän pituudeksi keskimäärin 8 tuntia. Tämä on ensimmäinen työmiehiä koskeva työaikalaki maassamme. Helsingin leipurit saavuttivat sen vuosia kestäneen sitkeän taistelun tuloksena 1907. Muilla aloilla tehdään vielä 10-12 -tuntista päivää ja paikoin pitempääkin.

         Kun Leipuriosaston jäsenyys oli avattu edellisvuonna (1916) naisille, nyt nousi kysymys myös muiden leipomoissa työskentelevien järjestymisestä - leivänlaskijat, siivoojat ja ajomiehet olivat yhä ulkopuolella. Järjestäjä Sara suosittelee sellaista teollisuusliittoa, johon saataisiin kaikki leivänvalmistuksessa työskentelevät, ei ainoastaan leipomoiden apuväki, vaan puotilaisetkin:

         ”Jos jolloinkin pannaan pyörät seisomaan, niiden pitää seisoa viimeistä ratasta myöten. Sen kiristäväisempi on työläisten rautakoura, mitä ahtaammalle se puristuu kapitalistin ympärille… Onhan parempi että koko liikkeen väki tuntee seisovansa veljinä, yhdessä rintamassa, yhteistä vastustajaa vastaan, kuin että esim. toiset työläiset karttavat epäluuloisesti toisia, eivätkä tiedä mille kannalle joku osa asettuu.”

         Mutta toistaiseksi työmiehet saattoivat vain katsella hammasta purren vaimojensa jonotusta ja lastensa kalpenevia kasvoja. "Rautakoura" puristui nyrkkiin, mutta se oli pidettävä taskussa.

         Työmies kirjoitti: ”Meitä on paljon; me odotamme aikaamme."


Blogiin pääset tästä:http://helsinginleipurit.blogspot.fi/2017/01/viimeista-ratasta-myoten.html